torstai 7. kesäkuuta 2012

Ohjauskompetenssi ja ohjaus

Vastasin tänään opinto-ohjausta koskevaan kyselyyn. Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteiden laitoksen opiskelija tekee gradua, jonka aiheena on ammattikorkeakoulujen aikuisohjaajien ohjausasiantuntijuus ja -kompetenssit. Kyselylomake pohjautuu Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) muotoilemaan kompetenssikehykseen, jossa määritellään ne tiedot ja taidot, jotka ohjaustyötä tekevällä olisi hyvä olla. Kyselyllä on tarkoitus selvittää kuinka tärkeänä vastaaja näkee kunkin ohjauskompetenssin ohjaustyön kannalta, ja kuinka nuo kompetenssit kuvaavat vastaajaa ohjaajana.

Yleensä en vastaa kyselyihin. Tällä kertaa päätin osallistua koska opinnäytetöiden ohjaajana tiedän miten hankalaa aineiston kerääminen joskus voi olla. Nyt odotan tuloksia suurella mielenkiinnolla ja sitä, että näiden tutkimustulosten perusteella todetaan varmasti, että ammattikorkeakoulujen ohjaajilla on kompetenssivajetta. Tämä varmasti johtaa taas uusiin koulutuksiin tai koulutusohjelmiin.  Muutama asia jäi kyselystä mieleen. Mielestäni aikuisten (= jo työelämässä olevien) ohjauksessa urasuunnittelu tai ammatinvalinnan ohjaus ei ole oleellista. Nämä sopivat toki toiselle asteelle tai lukioon.

Parisen viikkoa sitten tapasin islantilaisen opon, joka on koulutukseltaan psykologi. Hän kertoi ohjauksessa tärkeimmiksi asioiksi luottamuksen, kuuntelutaidon ja kyvyn myötäelää ongelmissa ja kannustaa omiin ratkaisuihin vaihtoehtoja esittämällä. Olen joskus pohtinut antaisiko opo-koulutus uusia vahvuuksia omaan ohjaukseeni. Tähän asti olen tukeutunut erikoispedagogiikkaan ja kasvatustieteisiin.

Ei kommentteja: