Tekeekö teknologia ja sosiaalisen median hyödyntäminen meidät onnellisemmaksi. Entä onko digionnellisuus yhtä tärkeätä kuin reaalimaailman onnellisuus.
Olenko onnellinen digimaailmassa jos minulla on FB:ssä tai Google+:ssa kymmeniä tykkääjiä tai Twitterissä lauma seuraajia. Voiko digionnellisuutta ylipäätään verrata reaalimaailman onnellisiin hetkiin.
Digitaalinen onnellisuus muokkaa elämää ja kulttuuria. Elämme reaalimaailman lisäksi virtuaalimaailmoissa eikä aina ole helppoa sanoa missä on meidän ja teknologian rajapinta.
Voimme olla samanaikaisesti sekä täällä että siellä. Samalla luomme kaiken aikaa omaa e-muistiamme, joka auttaa meitä ehkä oppimaan omista elintavoistamme
ja tekemään parempia valitoja tulevaisuudessa.
Verkossa voi olla sosiaalinen some-sovellusten avulla. Voin keskustella verkossa päivittäin vanhempieni ja sisarusteni kanssa kuten ennen aamiaspöydässä. Muiden elämää on helppo seurata FB:ta tai blogeista. Toisaalta jos jatkuvasti kerron netissä missä kulloinkin liikun, niin luovunko yksityisyydestäni tai annako varkaille hyvän vinkin siitä milloin
kotini on tyhjänä. Toisaalta mitä enemmän annan tietoa itsestäsi sitä myös enemmän saan.
Kantaa ottaminenkin on helppoa. Ei välttämättä tarvitse mennä kadulle osoittamaan mieltään. Sekin voidaan tehdä mukavasti omalla kotisohvalla, olla passiivisesti aktiivinen ja kuitenkin osallistua. Lisäksi sosiaalinen media on demokratisoinut mielipiteiden julkaisemisen. Moraali ja etiikka on otettava huomioon ja mietittävä mihin vedämme rajan digitaalisessa todellisuudessa.
Verkossa oleva laite toimii tavallaan katseen vangitsijana, emme saa silmiämme irti siitä. Joskus virta vaan on katkaistava ja on etsittävä tasapaino reaalimaailman ja digitaalisen elämän suhteen. Lopulta ei ole kyse teknologiasta vaan siitä miten onnellisuus määritellään. Entä jos emme roikkuisikaan verkossa viikonloppuisin, mihin kaikkeen muuhun jäisikään aikaa.
Lisää digitaalisesta onnellisuudesta Anna Akbarin (PhD Professor, New York University) luentotallenteesta.
1 kommentti:
Asiaa! Digionnellisuus kuulostaa eksoottiselta, mutta tarina on kerrassaan järkevä, kun sitä ryhtyy pohtimaan. Some järkevässä käytössä voi ehkä lisätäkin onnellisuutta. Jos eri kanavien seuraamisesta tulee pakkomielle, se alkaa ennen pitkää ahdistaa.
Mielipiteiden demokratisoituminen on epäilemättä hieno asia, mutta moraalisia ja eettisiä kysymyksiä ei tietenkään saa unohtaa. Raja yksityisen ja jaettavan tiedon välillä pitäisi selvittää itselleen.
Olen huolestunut etenkin siitä, että varsinkaan lapset eivät välttämättä älyä ajatella asiaa, ellei valpas vanhempi ole olan takana kärkkymässä. Lasten on vaikea ymmärtää, ettei välttämättä kannata antaa kaverin kuvata jokaista toilailua. Maailma on kyllä tavattoman paljon erilainen kuin omassa lapsuudessani.
Lähetä kommentti